Tähtitorni Tähtikuvaus.info  
   
Etusivu
Havaintolomake
Linkit
Kuvagalleria
Tähtikuvausartikkelit
Tähtikuvaus-FAQ

Tähtivalokuvaus-FAQ

eli usein kysyttyjä kysymyksiä tähtivalokuvaukseen liittyen.

Eri valokuvaus- ja TA-Astronetti-foorumeilla kysytään usein myös tähtivalokuvaukseen liittyviä kysymyksiä. Niistä yleisimpiin pyritään tällä sivulla antamaan jonkinlainen vastaus. Suurin kiitos tästä sivusta kuuluu luonnollisesti kaikille kysyjille ja vastaajille (mukana myös omia kokemuksiani). FAQia päivitetään tarpeen vaatiessa.


1. YLEISTÄ TÄHTIVALOKUVAUKSESTA

1.1. Millainen digikamera sopii tähtikuvaukseen?

Nykyään tähtikuvaajien laukusta löytyy pääasiassa digikameroita eikä juuri kukaan enää käytä tähtikuvauksessa filmikameraa (ehkä harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta). Digikameroiden valikoimat ovat varsin runsaat ja niitä on monenhintaisia ja -laatuisia. Aivan mikä tahansa digikamera ei kuitenkaan sovellu tähtikuvaukseen.

Tähtikuvauksen alkuun pääsee jo varsin usein hyvälaatuisella digipokkarilla ja kamerajalustalla, joilla onnistuu esimerkiksi revontulien ja tähdistöjen kuvaaminen, kunhan kamerasta löytyy useamman sekunnin pituinen valotusaika. Afokaalista kuvausta eli okulaarisuurennusta käyttämällä voidaan digipokkarilla kuvata kaukoputken läpi mm. Kuuta tai kirkkaimpia planeettoja.

Tähtikuvaukseen soveltuvassa kamerassa olisi pystyttävä säätämään manuaalisesti erityisesti tarkennusta ja valotusaikaa. Valotusaika olisi pystyttävä säätämään vähintäänkin 15 sekuntiin saakka eikä haittaa ole pidemmästäkään ajasta. Pitkällä valotusajalla on kuitenkin se haitta, että ns. "pimeä kohina" kuvassa kasvaa, vaikka kamerassa olisi kohinanvaimennuskin. Valotusajan pituuden ylärajaksi tuleekin käytännössä juuri kohinan lisääntyminen korjaamattomaksi.

Elleivät kohteet ole aivan heikkovaloisimmasta päästä, parempaan lopputulokseen päästään ottamalla useita (jopa satoja) kuvia lyhyellä valotusajalla, jotka sitten yhdistetään kuvankäsittelyohjelmassa lopulliseksi kuvaksi. Erityisesti tähtikuvaukseen tarkoitettuja kuvankäsittelyohjelmia ovat DeepSkyStacker (syvä taivas ja komeettakuvat), Registax (parhaimmillaan planeetta- ja Kuu-kuvissa), mutta myös Photoshopilla ja Paint Shop Prolla kuvien yhdistäminen jossainmäärin onnistuu, muttei niin hyvin kuin nimenomaan tähtikuvien käsittelyohjelmilla.

Kylmä vähentää CCD-kennon kohinaa. Kylmä saattaa toisaalta myös aiheuttaa kondensioveden kertymistä kameran sisälle, mikäli kamera viedään pakkasesta suoraan sisätiloihin. Siksi olisikin tärkeätä ostaa digikameralle kunnollinen kameralaukku, jossa kameraa voi pitää kunnes lämpötilaerot ovat tasaantuneet.

Yleisesti ottaen voisi kai jonkinlaisena nyrkkisääntönä pitää, että mitä kalliimpi digikamera, sitä todennäköisemmin sitä pystyy myös käyttämään tähtikuvaukseen ainakin jossain määrin. Tällöin puhutaan yleensä suunnilleen noin 250 - 400 euron hintaluokassa pyörivistä digikameroista.

Tavallisista digikameroista tietysti digijärkkärit ovat ehdottomasti paras vaihtoehto tähtikuvausta ajatellen, sillä niissä on kaikkein monipuolisimmat valotuksen ja aukon säätömahdollisuudet. Digijärkkäreiden kenno myös kohisee huomattavasti vähemmän kuin parhaimmassakaan digipokkarissa. Digijärkkäreiden hinnat ovat myös tulleet alas viime vuosien aikana, ja halvimmillaan digijärkkärin ja kittilinssin voi saada jo noin 500 eurolla.

Digipokkareita (kuten Canon Ixus 50) myöskään sovi väheksyä, sillä niilläkin saa ihan kelpo kuvia esim. revontulista, haloilmiöistä jne. Pokkarikokoisen kameran etuna on juuri koko; sitä voi kuljettaa mukana vaikka jatkuvasti, ja silloin se todella kirkas ja harvinainen haloilmiökin tulee kuvattua, joka muuten olisi jäänyt pelkästään visuaalisesti ihmeteltäväksi.

Digikameroista tulee tasaiseen tahtiin markkinoille uudempia ja parempia malleja, joten yleensä kameroiden ominaisuudet paranevat uusien mallien myötä ja myös hinnat halpenevat.

Oma lukunsa ovat sitten varsinaiset tähtikuvaukseen tarkoitetut CCD-kamerat, joita halvimmillaan voi saada jo muutaman sadan euron hintaan - parempilaatuiset ja isommalla kennolla varustetuista voi joutua pulittamaan jopa n. 10000 euroa. CCD-kameran huonona puolena voitaneen pitää sitä, että se tarvitsee kaverikseen tietokoneen kaukoputken äärelle, mikä ei aina ole mahdollista etenkään, mikäli kuvauspaikka on luonnossa.


1.2. Miten Canon 60D:n tähtikuvausversio 60Da eroaa tavallisesta 60D:stä?

Canon 60Da:ssa CMOS-kennon edessä oleva IR-suodin on suunniteltu siten, että se päästää läpi huomattavasti enemmän tähtikuvauksessa tärkeitä aallonpituuksia, kuten esim. H-alfa -taajuutta. Useimmista muista järkkäreistä poiketen 60Da:n (kuin myös 60D:n) live-preview LCD-näyttö on kääntyvä, mikä helpottaa sopivan tarkennusasennon löytämistä niin tähti- kuin muussakin kuvaamisessa.

Lisätietoa 60Da:sta saa esim. seuraavilta sivustoilta:


1.3. Voiko digikameran viedä pakkaseen?

Voi, ja itse asiassa pakkasesta saattaa olla jopa hyötyä, sillä se vähentää CCD-kennon kohinaa pitkillä valotusajoilla. Kannattaa kuitenkin muistaa, että digikamera on yleensä muovia, joten sitä on pakkasessa kohdeltava arvonsa mukaisesti. Myös akkujen kesto saattaa olla lyhyempi, joten taskun lämpimässä kannattaa pitää pari satsia vara-akkuja.

Kondensioveden muodostumista kameran sisälle kannattaa myös varoa tuotaessa kamera sisätiloihin, sillä kondensiovesi voi aiheuttaa oikosulkuja. Kondensioveden ehkäisemiseksi kannataisikin hankkia suljettava kameralaukku, jossa kameran voi antaa lämmetä rauhassa ulkona pakkasessa tapahtuneen kuvaussession jälkeen.

Käytössä hyviksi ovat osoittautuneet esimerkiksi Lowepro -kameralaukut, joita Suomessa myyvät useimmat hyvin varustetut kameraliikkeet.


1.4. Tasokuvauksen ja okulaarisuurennoksella kuvaamisen erot?

Ainakin polttotasokuvaamisessa päästään eroon ylimääräisistä linssipinnoista (okulaarithan muodostuvat useista linsseistä), jossa tapahtuu valohävikkiä. Erityisesti syvän taivaan kohteita kuvatessa on tärkeää, että kameran kennoon pääsee mahdollisimman paljon valoa. Toinen etu on, että kuvatasossa voidaan kuvata melko laaja-alaisiakin kohteita, jotka eivät välttämättä mahtuisi okulaarin näkökenttään.

Okulaarisuurennoksella (afokaalinen kuvaus) kuvaaminen puolestaan sopii mainiosti Kuun, Auringon ja planeettojen kuvaamiseen.


1.5. Tarvitaanko tähtikuvauksessa seurantalaitteistoa?

Yleensä alle 50 mm polttovälisellä objektiivilla kuvatessa ilman seurantaa saa tähdet näkymään pistemäisinä taivaan ekvaattorin seudulla vielä suunnilleen noin 30s. valotusajalla, korkeammalla taivaalla voi käyttää noin 40 - 60s. valotusaikaa. Näin pitkillä valotusajoilla myös jalusta on välttämätön sekä lankalaukaisin.

Suurempipolttoväliset objektiivit vaativat jo käytännössä seurantalaitteiston, koska niiden muodostama kuva-ala on pienempi ja siten tähtien liike näkyy jo varsin lyhyellä valotusajalla. Myös laajakulmaobjektiivilla minuuttia pidemmillä valotusajoilla tarvitaan seurantaa.

Seurantalaitteisto nimensä mukaisesti seuraa tähtitaivaan liikettä ja pitää tähdet kuvassa pistemäisinä. Seurantalaitteistossa tuntiakseli on suunnattu hyvin tarkasti taivaan pohjoisnapaa kohti, ja sillä pystyy periaatteessa kuvaamaan useiden minuuttien otoksia ilman apuvälineitä.

Mikäli käytössä on ekvatoriaalisella jalustalla varustettu kaukoputki, jonka päälle kameran saa kiinnitettyä, voi kaukoputkea käyttää apuna seurannassa. Seurantaputki onkin välttämätön erityisesti kymmenien minuuttien pituisissa valotuksissa.


1.6. Mikä olisi hyvä ja halpa tapa suojata kameran objektiivi huurtumiselta?

Kävisikö tuohon mahdollisesti esim. pahvista tai muusta sopivasta materiaalista tehty huurreputki objektiivin jatkeeksi? Laajakulmalla kuvatessa huurreputkenkin olisi tietysti avauduttava "sopivasti" ulospäin mentäessä (eli eräänlainen kartio).


1.7. Mitä on digiscoping?

Lyhyesti kerrottuna digiscoping, jota myös afokaaliseksi kuvaukseksi kutsutaan, on lintuharrastajien ja luontokuvaajien kehittämä tekniikka, jossa digikameralla otetaan kuva yleensä käsivaralta kaukoputken (tai kiikarin) okulaarin läpi. Joihinkin kaukoputkiin on saatavissa lisälaitteita, joilla digikamera voidaan kiinnittää okulaaripäähän yleensä digikameran jalustakierteestä. Jos osaamista ja/tai työkaluja löytyy, voi tällaisen lisälaitteen toki tehdä myös itse (malleja löytyy mm. ylempänä olevista digi-linkeistä).

Luontokuvauksen lisäksi digiscoping sopii myös tähtitaivaan kuvaamiseen, ilman seurantaa onnistuu jo Kuun ja kirkkaimpien planeettojen kuvaaminen, seurannalla ovat jotkut kuvanneet myös syvän taivaan kohteita (tämä yleensä edellyttää kuvan koostamista useista valotuksista CCD-kameroiden tapaan).

Useimmat digikamerat edellyttävät tarkennuksen onnistumiseksi kunnolla, että kameran makrokuvaustila kytketään päälle.

Astronetti.comin ylläpito on kokeillut digiscopingia kaukoputken lisäksi myös 7x50 kiikareilla n. 500 m:n etäisyydellä olevaan metsänreunaan sekä Kuuhun Canon Powershot A40 -digikameralla. Tulokset olivat varsin lupaavia, joten digiscopingin kokeileminen ei välttämättä edellytä nimenomaan teleskoopin käyttämistä.

Pikainen vertailu kiikarin ja järjestelmäkameran 300 mm:n objektiivin välillä osoitti, että 7x50 kiikari + digikameran 105 mm zoom -yhdistelmä suurentaa kohdetta huomattavasti enemmän kuin järjestelmäkameran 300 millinen. Kuvien terävyys tosin jätti paljonkin toivomisen varaa...

Sivun alkuun


1.8. Millainen digikamera sopii haloilmiöiden metsästäjälle?

Haloilmiöihin pätee vanha viisaus, että parhaimmat haloilmiöt näkyvät juuri silloin kun sinulla ei ole minkään valtakunnan kameraa mukana. Näin ollen haloilmiöiden metsästäjä tarvitseekin mahdollisimman pienen, mutta silti hyvillä säädöillä varustetun digikameran.

Tällaisista kätevistä "paidantaskudigeistä" ensimmäisenä tulee mieleen 5 megapixelin Canon Digital Ixus 50 (tai kameran uudemmat mallit) tai vastaavat pienikokoiset pokkaridigit, jotka ovat sopivia digikameroita haloilmöiden kuvaajille; niissä on automatiikan lisäksi mahdollisuus manuaalisiin säätöihin, mutta ne ovat myös kokonsa puolesta sen verran pieniä, että kameraa voi pitää vaikka aina mukana.


2. KUVAAMISESTA

2.1. Kumpi tiedostomuoto tähtikuvaukseen, JPG vai RAW?

Tähtikuvauksessa, samoin kuin kaikessa muussakin vähäisessä valaistuksessa tapahtuvassa kuvauksessa, kannattaisi ehdottomasti käyttää kuvien tallentamiseen kameran omaa RAW-muotoa JPG:n sijasta.

JPG sopii hyvin päiväkuvauksiin, mutta yökuvauksessa siitä on pikemminkin haittaa, koska kamera suorittaa "kuvankäsittelyn" ja konvertoinnin automaattisesti. Lisäksi JPG on häviöllinen formaatti eli kuvadataa katoaa lievimmilläkin pakkausasteilla.

Sen sijaan RAW-tiedostoilla kuvaaja pääsee työskentelemään digitaalisen "negatiivin" kanssa ja voi vaikuttaa kuvan kaikkiin ominaisuuksiin konvertointivaiheessa. Kameran omaan RAW-tiedostoon on tallennettuna kaikki objektiivin läpi välittynyt kuvadata, joten kuvan työstäminen on periaatteessa helpompaa kuin häviöllisillä formaateilla.

Konvertoidessa kuvaa RAWista kuvankäsittelyohjelmien ymmärtämään muotoon kannattaisi käyttää häviötöntä formaattia kuten TIFF, josta sitten voi konvertoida esim. JPG-kuvia nettikäyttöön tai on-lin kuvapalveluun lähetettäväksi.


2.2. Millaisilla aika/aukko -yhdistelmillä kannattaa tähtikuvaus aloittaa?

Tähtiä kuvatessa aukkona kannattaa käyttää yleensä käytössä olevista suurinta mahdollista. Valotusaika puolestaan riippuu osin sekä filmin herkkyydestä että siitä, haluaako tähtien näkyvän pistemäisinä vai kenties viiruina (tähdet venyvät yli minuutin valotuksilla näyttäviksi viiruiksi).


2.3. Kamera on Canon G7, mitä asetuksia käyttäen saisi parhaimmat tähtikuvat?

Herkkyysasetukseksi kannattaa laittaa ISO200, aukoksi 2 eli suurin, valotusaika pisin, kamera mielellään kylmänä. Manuaalifokus 'MF' päälle ja tarkennus äärettömään. Valkotasapaino päivänvaloasetukseen (joko Aurinko tai pilvi). Kannattaa laittaa nämä asetukset talteen omalle muistipaikalle ettei tarvitse aina miettiä että mikäs tänäiltana unohtui.

Kahden sekunnin laukaisuviive olisi myös hyvä ottaa käyttöön ettei käsi vahingossa täräytä kuvaa.

Jos pystyt käyttämään seurantamoottoria, kannattaa ottaa useampia kuvia ja summata ne yhteen mieluummin kuin yksi kuva hyvin pitkällä valotusajalla. Summaaminen käy tarkoitukseen tehdyillä ohjelmilla (AstroStack, Registax)tai ihan normaaleilla kuvankäsittelyohjelmilla (Photoshop, Paint Shop Pro).

Sivun alkuun


2.4. Auringon ja muiden kirkkaiden kohteiden kuvaaminen digillä

Joidenkin tietojen mukaan Aurinkoa / isoa nuotiota digikameralla kuvatessa ei kannattaisi tähtäillä kovin kauaa, koska kameran CCD/CMOS-kenno saattaa mennä piloille. Tavalliseen kameraan verrattunahan digissä on "sulkija" koko ajan auki, eli kenno on koko ajan linssin takana näkyvissä. Optiikasta johtuen kirkas valonlähde saattaa polttaa kennoon läiskän, joka tulee jokaiseen kuvaan mitä kameralla otetaan.

Tämä kannattaa muistaa etenkin Auringon ympärillä esiintyviä halo-ilmiöitä kuvatessa. Haloja kuvatessa onkin suositeltavaa käyttää Auringon edessä peitelevyä jo senkin vuoksi, että halot tulevat paremmin näkyviin, mutta se suojaa myös kameraa suoralta Auringon säteilyltä.

Tällainen läiskä-ilmiö voi johtua siitä, että osa CCD-kennosta saattaa lämmetä eri lämpötilaan, jolloin sen herkkyys/valotusominaisuudet muuttuvat väliaikaisesti. Normaalistihan CCD lämpenee tasaisesti, jonka kamera osaa kompensoida käyttämällä CCD:n reunoilla olevia mustaksi maskattuja pisteitä. Jos reunat eivät lämpene samalla tavalla kuin keskus, syntyy keskelle kuvia läikkä. Kun CCD:n lämpö taas tasoittuu, kuvatkin jälleen paranevat.

Kamera saattaa tällaisesta häiriötilanteesta toipua virran katkaisulla, mutta tunnetaan myös joitain tapauksia, joissa pilalle menneen kennon aiheuttama jälki otetuissa kuviassa on jäänyt pysyväksi. Erityisesti Aurinko on sen verran voimakas säteilylähde, että arvokkaan kameran kanssa kannattaa olla tarkkana.

Mikäli on tarkoitus kuvata Aurinkoa jokin valoa keräävän havaintovälineen läpi (kiikari, kaukoputki tms.), kannattaa kyseisen havaintovälineen objektiivin eteen asentaa ensin kunnollinen aurinkosuodin tai kameran kenno voi vaurioitua siinä missä kuvaajan silmäkin.

Sivun alkuun


2.5. Yksi pitkä valotus vai useita lyhyempiä valotuksia?

On parempi kuvata useita lyhyempiä valotuksia ja yhdistää niistä esim. tunnin valotus, kuin kuvata yksi tunnin mittainen valotus. Tähän on useita syitä, joista ensimmäisenä tulee mieleen seuranta. Tunnin valotus vaatisi, että kuvausjalustan seuranta on todella tarkka, kun taas useat lyhemmät valotukset antavat hieman anteeksi esim. jalustan suuntauksessa.

Toinen syy useiden lyhyempien valotusten käyttämiseen on kohina. Sellaista digikameraa ei olekaan, joka ei ainakin hieman kohisisi suuremmilla ISO-arvoilla ja pitkiä valotuksia käytettäessä. Koska "kohinapisteet" eivät kaikissa kuvissa ole samassa paikassa, pystyy useita lyhyempiä valotuksia yhdistämällä pystyy vähentämään kameran kennosta aiheutuvaa kohinaa. Mitä useampia valotuksia käyttää, sen vähemmän lopullisessa kuvassa on kohinaa.

Kolmas lyhyempien valotusten puolestapuhuja on valosaaste, joka on melkoinen ongelma etenkin asutuskeskusten lähistöllä. Pitkään valotettaessa valosaaste saattaa ottaa vallan kuva-alalla ja kuva on pilalla. Lyhyemmillä valotuksilla valosaaste pysyy jokseenkin vielä kurissa, jolloin lopullisesta kuvasta saa vielä käyttökelpoisen.

Sivun alkuun


3. OBJEKTIIVIT

3.1. Mitä eroa on eri kalansilmäobjektiiveilla?

Melkein koko taivaan (tai maan) näyttävien kalansilmäobjektiivien kuvakulma on yleensä 180 astetta. Objektiiveja on kahdenlaisia: 6-8 mm kalansilmäobjektiivit tekevät pyöreän kuvan, kun taas 15-17 mm objektiivien kuva on normaali suorakaiteen muotoinen, jossa suorat linjat kaareutuvat.

Kalansilmäobjektiivien optisen rakenteen ansiosta tähdet piirtyvät pistemäisinä kuvan reunoilla jo täydellä aukolla kuvattaessa. Kalansilmäobjektiivit myös "tiivistävät" kuvan, jolloin esim. heikot revontulet tai haloilmiöt voivat erottua paremmin kuin normaalilla objektiivilla.

Lyhyt polttoväli puolestaan mahdollistaa pidempien valotusaikojen käytön ilman seurantaa.


4. KUUN VALOKUVAAMINEN

4.1. Miksi Kuusta tulee epätarkkoja valokuvia? Olen yrittänyt muutamia kertoja kuvata täysikuuta, mutta yhteenkään kuvaan en ole saanut Kuun ääriviivoja teräväksi, vaan kaikissa näkyy lähinnä jotain pyöreää keltaista suttuista valoa. Olen antanut kameran hoitaa valotuksen, ja näin näppituntumalta muistelen, että käytetyt valotusajat ovat olleet merkittävästi yli 1/125-1/500 (suuruusluokkaa 0.5-1 s, filminä ISO400 ja objektiivina 75-300/f4.5-5.6). Epätarkat reunat johtunevat tästä?

Arvio liian pitkästä valotusajasta osuu melko pitkälti oikeaan, etenkin sysimustaa yötaivasta vasten Kuu ylivalottuu melkoisen herkästi pelkäksi epäselväksi valokiekoksi.

Kameran valotusautomatiikka ei oikein tahdo pelata näissä yötaivaan kuvissa kun se kuitenkin ottaa mittauksessa huomioon Kuun kiekon lisäksi myös pimeän taustataivaan ja laskee niistä jonkinlaisen keskimääräisen 'ihannevalotuksen'. Automatiikka on siis syytä unohtaa heti kättelyssä ja siirtyä kuvaamaan manuaaliasetuksilla.

Sopivat valotusajat ovat yleensä sekunin murto-osien luokkaa, jonkinlaisena perusvalotuksena Kuulle voitaneen esim. ISO400-arvolla pitää 1/125 sekuntia aukolla F5.6 ja tuosta voi sitten haarukoida molemmin puolin erilaisilla ISO/valotus/aukko-yhdistelmillä parhaimman kuvan saamiseksi (1/90 - 1/500 sekuntia on sopiva haarukka valotusajoissa). Digikameran hyvä puoli on se, että valotuksen onnistumisen voi tarkistaa heti kuvan ottamisen jälkeen ja säätää valotusta / ISO-arvoa (tarvittaessa myös aukkoa) oikein valotetun kuvan saamiseksi.

Valotuksen ohjenuorana voi periaatteesa käyttää myös 16-aukon sääntöä, sillä Kuuhan on suoraa auringon valoa heijastava kohde (haarukoida tietenkin kannattaa silti). Tällöin saataisiin ISO400:lla aukoksi F11 tai F8 ja suljinajaksi 1/500 (aukon parin ylivalotus 16-aukon sääntöön nähden), niin Kuu näyttää Kuulta myös käsivaralta kuvattuna. Jos taas haluat näyttävän Kuun yömaisemaasi, niin ehkä paras vaihtoehto on valottaa maisema ja Kuu erikseen, ja yhdistää kuvat kuvankäsittelyohjelmassa, jolloin Kuu ei pala puhki, eikä hurjastele itsekseen maisemaa minuuttikaupalla valotettaessa.

Jalustaa käytettäessä lankalaukaisin on kova sana (etenkin halvempien jalustojen suhteen), silloin kamera ei ainakaan pääse heilahtamaan ja pilaamaan hyvää valotusta, mikä on vaarana kameran normaalia laukaisunappia käyttäessä. Digijärkkärissä kannattaa käyttää peilin ennakkolukitusta, sillä sen liike voi aiheuttaa kuvaan tärähdyksen.

Hyvä neuvo aloittelevalle Kuu- ja tähtikuvaajalle on myös mahdollisimman tarkka kirjanpito käytetyistä valotusajoista, objektiiveista, aukosta, ISO-arvoista, kuvausolosuhteista ja muista vastaavista pikkujutuista, niistä voi myöhemmin Kuuta tai mitä tahansa muuta kohdetta kuvatessa olla korvaamatonta apua.


4.2. Kuu palaa "puhki" digillä kuvatessa, mikä avuksi?

Ellei valotusajan lyhentäminen (1/90 - 1/1000 sekuntiin) auta niin silloin ei luultavasti ole juuri muuta konstia kuin kokeilla Kuu- tai jotain muuta suodinta kameran objektiivin eteen (tai kaukoputken okulaariin).

Tarkoitukseen sopivia suotimia kannattaa etsiskellä Teknofokuksesta (http://www.teknofokus.fi). Isot suotimet löytyvät kohdasta optiikka -> suodattimet, kaukoputken okulaariin kiinnitettävät vastaavasti astro -> okulaarisuodattimet.


4.3. Millainen objektiivi Kuun kuvaamiseen?

Objektiivin polttovälin kannattaisi olla vähintäänkin 300 mm, että sillä saisi edes jonkinlaisen valokuvan Kuusta. Noin 600 mm ja sitä pidempipolttovälisellä objektiivilla saa aikaiseksi vieläkin näyttävempiä kuvia. Nykyisissä digijärkkäreissä on sen verran paljon pikseleitä kennolla, että hieman lyhyemmälläkin teleobjektiivilla kuvatessa kuvaa pystyy hieman rajaamaan kuvankäsittelyohjelmassa ja siten saamaan aikaiseksi suhteellisen näyttävän Kuu-kuvan.

Suunnilleen n. 1200 mm polttovälillä Kuun saa tallentumaan filmille jo lähes ruudun kokoisena ja Kuun yksityiskohdat näkymään hieman tarkemmin kuin pienempipolttovälisillä objektiiveilla. Tuollaiset pitkäpolttoväliset objektiivit ovat kuitenkin hyvin kalliita, joten sen sijaan kannaattaa harkita sopivaa pientä, mutta pitkäpolttovälistä peilitele-tyyppistä kaukoputkea (esim. Maksutov-Cassegrain), joita valmistavat mm. Celestron, Meade ja Orion. Suomessa näitä myyvät esimerkiksi Ursa, Ylva-astronomia ja Villen kello.


4.4. Onko Kuunpimennyksen kuvaamisessa jotain erityistä?

Ei oikeastaan muuta kuin se, että täydellisen kuunpimennyksen aikaan Kuu muuttuu punertavaksi, jonka tummuusaste taas riippuu siitä kuinka syvälle Maan varjoon Kuu joutuu. Tällöin valotusaikoja joutunee hieman petraamaan pidemmiksi normaalivaloiseen Kuuhun verrattuna. Täydellisen kuunpimennyksen aikaan voi kokeilla jopa parin-kolmen sekunnin valotuksia Kuun tummuusasteesta riippuen (tällöin on tietysti hyvä, jos kaukoputken tai kameran jalustassa on seurantamoottori).


5. KAMERAN LIITTÄMINEN KAUKOPUTKEEN

5.1. Saako digikameroita kiinni kaukoputken optiikkaan?

Mikäli digikameran objektiivin saa irti, löytyy lähes kaikkien kameravalmistajien kiinnitysmekanismeihin sovitin kaukoputkia varten. Jos objektiivia ei saa irti, voi yrittää löytää sopivaa sovitinta esim. osoitteesta http://www.scopetronics.com josta löytyy myös paljon informaatiota tähtikuvaukseen ja digikameroiden kiinnitykseen. Orionilta puolestaan on saatavissa tarkennuslaitteeseen kiinnitettävä kisko, johon kameran voi ruuvata kiinni. Suomessa erilaisia sovitteita ja kiinnitysmekanismeja kannattaa kysellä Teknofokuksesta, Ursasta, Ylva-astronomiasta ja Villen kellosta.

Käsivaralla okulaarisuurennuksen käyttäminen ei onnistu kovin hyvin, korkeintaan Kuusta ja Auringosta (asianmukaisen suotimen läpi tietysti) saa käsivaraltakin kuvia.


5.2. Mitä tarvitaan väliin Canon EOS -kameran liittämiseksi S-W Skymax Maksutoviin?

Väliin tarvitaan oikeastaan vain Canon EOS -kameroille tarkoitettu T2-rengas (esim. Teknofokuksesta), sillä yleensä Skymaxien tarkennuslaitteessa ovat T2-kierteet jo valmiina.


6. DIGITAALINEN TÄHTIKUVAUS

6.1. Millainen digikamera kannattaisi hankkia revontulikuvaukseen?

Revontulikuvaukseen sopivalta digikameralta voidaan odottaa muutamia ominaisuuksia, jotka ovat tärkeitä myös yleisessä digitähtikuvauksessa:

  • Objektiivin olisi oltava mahdollisimman valovoimainen. Aukkosuhde f1,8 on huomattavasti valovoimaisempi kuin f2,8 tai f3,0
  • Revontulet ovat usein laaja-alaisia näytelmiä, joten objektiivin olisi hyvä olla mahdollisimman laajakulmainen.
  • Kamerassa olisi oltava mahdollisuus pitkiin valotusaikoihin. Miniminä voidaan pitää 8 sekuntia, mutta mielellään enemmän.
  • Aukkoa ja valotusaikaa on voitava säätää manuaalisesti.
  • Mahdollisuus tarkentaa kamera äärettömään käsisäätöisesti on plussaa.
  • Uudemmissa kameroissa on histogrammi, joka helpottaa valotuksen riittävyyden arviointia.
  • Kaukolaukaisin helpottaa tärähtämättömien kuvien aikaansaamista. Vaihtoehtoisesti voi käyttää vitkalaukaisua, mikäli kamerasta sellainen mahdollisuus löytyy.
  • Kameran herkkyys ja väritasapaino olisi voitava asettaa manuaalisesti.
  • Kannattaa myös varmistaa, että jalustakierre on metallia, sillä se kestää muovista paremmin kulutusta ja ennen kaikkea pakkasta.

Revontulikuvaukseen sopivia kameroita ovat esimerkiksi Casio QV-5700, Olympus C-5050Z ja C-5060Z, Olympuksen C-700UZ -sarjan kamerat, Canon G -sarja sekä monet muut vastaavat ja luonnollisesti digijärkkärit.


6.2. Revontulikuvaus digikameralla

Revontulien kuvaaminen digikameralla tapahtuu pääsääntöisesti samaan tapaan kuin normaalilla filmikamerallakin eli kamera jalustalle, pitkä valotusaika (kuitenkin enintään 30 s.) ja objektiivista laajakulma-asento. Ja ennen kaikkea kameran asetuksia pitäisi pystyä säätämään manuaalisesti.

Aukko kannattaa säätää suurimmalle mahdolliselle (eli f-arvo pienin mahdollinen, digikameroissa usein f2.8). Jos kamerassa on säädöt valkotasapainolle, se kannattaa asettaa päivänvalolle.

Valotusaika riippuu monesta eri tekijästä, kuten kameran objektiivin valovoimasta, ISO-arvosta sekä revontulien kirkkaudesta ja liiketilasta. Valotusaika voi siten vaihdella noin 5 - 15 sekunnin välillä. Nopealiikkeisille revontulille voi kokeilla esim. yhdistelmää 2 sekuntia/ISO400, hitaammille taas jopa 15 sekuntia (ISO-arvo revontulien kirkkauden mukaan).

Mikäli revontulet ovat jokseenkin kirkkaat, kameran herkkyysasento eli ISO-arvo kannattaisi valita mahdollisimman hitaaksi kohinan vähentämiseksi eli ISO100 tai mahdollisesti jopa ISO50 (riippuen kameran optiikan valovoimasta).

Jos taas revontulet ovat erityisen himmeät eikä pieni rakeisuus haittaa, voi tällöin kokeilla myös suurempia ISO-arvoja kuten ISO200 tai ISO400. Paremmissa digikameroissa (esim. Nikon CoolPix 5700) on myöskin halvempia kameroita parempi kohinanvaimennus, joten suuremman ISO-arvon käyttö ei välttämättä ole haitaksi.

Jos kamerassa ei ole automaattista kohinanvaimennusta, ylimääräistä kohinaa voi yrittää poistaa kuvankäsittelyohjelmassa. Eräs keino on ottaa ns. pimeäkuva ja suorittaa pimeäkuvan avulla laskentaperiaatteella kohinanpoisto.

Kannattaa myös huomioida sellainen seikka, että jo valmiiksi suuremmalla herkkyysasetuksella otettu kuva voi toisaalta olla parempilaatuinen kuin jos se olisi otettu pienellä herkkyysasetuksella ja siitä alettaisiin kuvankäsittelyohjelmalla kaivamaan kuvainformaatiota esiin. Näin etenkin jos kamera tallentaa kuvan JPEG-muotoisena, jolloin kuvaan aiheutuu jo muutenkin kuvainformaation häviötä.

Mikäli kamerassa on kiinteä LCD-näyttö, kannattaisi se mahdollisuuksien mukaan kytkeä pois käytöstä, sillä se lämmittää kameraa ja siten lisää kohinaa. Joissain kameroissa (esim. Canon Powershot A40) on mahdollisuus saada kuva näkymään LCD-näytöllä kuvan ottamisen jälkeen pari sekuntia vaikka näyttö muuten olisi sammutettuna, ja tämä ominaisuus kannattaakin ottaa käyttöön, jolloin näkee heti onko kuva onnistunut.

Kaikesta huolimatta kuvista saattaa tulla tummia ja vaikuttaa, ettei niissä näy revontulia ensinnäkään. Digikuvat ovat kuitenkin siitä mukavia, että tummistakin kuvista revontulet saa usein esille kuvankäsittelyohjelmassa säätämällä mm. tasoja (levels) tai kuvan kirkkautta ja kontrastia (säädöt on syytä tehdä käsin, sillä kuvankäsittelyohjelmien automaattiset toiminnot tuottavat kaikkea muuta kuin toivottua tulosta).


7. AURINGON KUVAAMINEN

7.1. Voiko pilviä käyttää Aurinkosuotimena?

Periaatteessa sellaisia pilviä, joiden läpi Aurinko juuri ja juuri paistaa, voi käyttää Aurinkosuotimen asemasta. On kuitenkin huomioitava, että tällaisessa kuvaustavassa on todella tiedettävä, mitä on tekemässä, etteivät silmät eikä kuvausvälineistö vaurioidu. Siksi tällaista kuvaustapaa ei voi suositella aloittelijoille, vaan vähän pidemmälle ehtineelle (tähti)kuvaajille, joilla on jo entuudestaan kokemusta Auringon kuvaamisesta aurinkosuodinta käyttäen.

Yleisesti ottaen Auringon kuvaamiseen voi noudattaa yleispäteviä ohjeita: jos et tiedä, mitä olet tekemässä tai vähänkään epäröit, unohda koko juttu.


7.2.Tarvitaanko Auringonlaskun kuvaamisessa aurinkosuodinta?

Periaatteessa kaikkeen Auringon kanssa tapahtuvaan toimintaan pitäisi käyttää aurinkosuodinta, mutta tällöin ne kauniit auringonlaskukuvat jäisivät ottamatta, joten kuvaaminen on pakko hoitaa ilman suodinta (mikäli haluaa maisemankin mukaan kuvaan). Vaikka Aurinko on matalalla, ei silti ole mitenkään järkevää tuijottaa kameran avustuksella minuuttikaupalla kohti Aurinkoa. Kuvaaminen kannattaa hoitaa mahdollisimman nopeasti ja varmuuden vuoksi vielä voi katsoa kameran etsimeen hieman kauempaa kuin normaalisti tekisi. Vaihtoehtoisesti voi käyttää LiveView-etsintä, kunhan muistaa ettei Auringonvalo tee hyvää kamerallekaan.


8. KUVANKÄSITTELY

8.1. Mitä tarkoittaa tähtikuvien pinoaminen?

Tähtikuvien pinoaminen eli stäkkäys (stacking) tarkoittaa sitä, että jostain kohteesta otetaan ensin useita kuvia peräkkäin (esim. 20 kpl), jonka jälkeen kuvat kohdistetaan tähtien mukaan jollain sopivalla tähtikuvien käsittelyyn tarkoitetulla ohjelmalla (esim. DeepSkyStacker).

Kuvien kohdistamisen jälkeen ohjelma laskee pinossa olevista kuvista kullekin kuvalle esim. kuvien summan (laskentatapa riippuu ohjelman asetuksista) ja rakentaa summapikseleistä uuden kuvan. Tuloksena saatu kuva on siis eräänlainen laskennallinen tulos paristakymmenestä raakakuvasta, jota sitten voidaan jatkokäsitellä normaalissa kuvankäsittelyohjelmassa tarpeen mukaan (usein värisävyjen ja valoisuuden säätö, taustataivaan tummentaminen jne.).


8.2. Kuinka saan tähtikuvissa taustataivaan tummaksi

Siihen on monia tapoja. Yksi keino on lisätä hieman gammaa, kontrastia ylös ja valoisuutta alas, näin saa nopeasti kaikki tähdet näkyviin ja taustataivaan tummaksi. Toinen tapa on leikata levels-ruudussa tumma pää pois.

Toinen tapa on luoda kuvasta maski, joka tuodaan eri tasolle, ja sillä säädetään kuinka paljon ja kuinka kirkkaita tähtiä päästetään läpi toiselle tasolle.

Ja kolmas tapa valosaasteen ym. seikkojen aiheuttaman liian vaalean taustataivaan tummentamiseen on kopioida kuva Photoshopissa CTRL+J -näppäinyhdistelmällä uuteen kerrokseen (layer) ja laittaa kopiokerroksen sekoitustilaksi Overlay, jonka jälkeen säädetään läpinäkyvyyttä (sekä mahdollisesti valoisuutta), kunnes taivaan tummuus näyttää hyvältä.


8.3. Miten tähtikuvia yhdistetään Photoshopissa?

Tähtikuvauksessa voidaan myös käyttää yhdistämistekniikkaa ottamalla jostakin kohteesta tai taivaan alueesta useita kuvia lyhyellä valotusajalla ja yhdistämällä ne kuvankäsittelyssä. Tähtikuvia voidaan periaatteessa yhdistää Photoshopissa seuraavasti:

image ---> apply image ---> valitaan lisättävä kuva ja blendingiksi add

Parempi tapa on kuitenkin käyttää osavalotusten yhdistämiseen (pinoamiseen) yhdeksi pitkään valotetuksi kuvaksi jotain tähtikuvien pinoamiseen tarkoitettua ohjelmaa, esimerkiksi ilmaista DeepSkyStackeria, ja suorittaa vasta kuvan loppukäsittely normaalissa kuvankäsittelyohjelmassa.


8.4. Miten tähtikuvia yhdistetään Paint Shop Prossa?

Tähtikuvia voidaan periaatteessa yhdistää Paint Shop Prossa seuraavalla tavalla:

image ---> arithmetic ---> valitaan lisättävät kuvat ja functioksi add


8.5. Miten saan poistettua kohinaa tähtikuvista?

Photoshopissa muuta kuva ensin RGB-muodosta Lab-muotoon (Image -> Mode -> Lab Color). Valitse kanava (channels) paletista kanava a ja mene suodin valikkoon ja gaussian blur (Filters -> Blur -> Gaussian blur). Anna radius arvoksi 10 pikseliä tai enemmän, joka tapauksessa niin, että kohinapisteet alkavat hävitä. Toteuta sama operaatio kanavalle b. Tämän jälkeen voit muuttaa kuvan takaisin RGB-muotoon (Image -> Mode -> RGB Color).

Kun teet muunnoksesta makron (actions) ja liität siihen funktionäppäimen niin selviät kohinan vähentämisestä kätevästi napinpainalluksella.

Tarpeen vaatiessa säädä kuvan värikylläisyyttä (Image -> Adjustsments -> Hue/Saturation -> Saturation).

Pitkissä valotuksissa voi kokeilla myös 1 pikselin roskanpoistosuodinta kohinan poistoon.


8.6. Pitkään valotetun tähtitaivaskuvan yleissävy on valosaasteen vaikutuksesta kellertävä?

Asutuskeskuksissa tai niiden välittömässä läheisyydessä tähtitaivaskuvista saattaa tulla yleissävyltään enemmän tai vähemmän kellertäviä. Jos käytössä on Photoshop niin kuville kannattaa kokeillan seuraavanlaista käsittelyä: Image -> Adjustments -> Color Balance ja siellä Tone Balance: Shadows ja siirä ylintä liukuvalitsinta syaanin (cyan) suuntaan ja alinta siniseen (blue), vastaavasti Midtones + alinta siniseen ja Highlights + alinta siniseen (muihin kuvankäsittelyohjelmiin soveltuvin osin). Tällöin tuon valosaasteen aiheuttaman kellertävän sävyn pitäisi vähentyä. Sen jälkeen vain valoisuuden ym. säätö...

Vaihtoehtona on hankkia RC-astron GradientXTerminator -plugini, jolla pystyy poistamaan tai ainakin vähentämään valosaasteen aiheuttamaan värivirhettä kuvissa...


8.7. Miten DeepSkyStackerilla pinotaan komeettakuvia?

Komeettakuvien pinoaminen DeepSkyStackerilla onnistuu parhaiten silloin, kun kuvat on otettu ajallisest putkeen eli esim. ohjelmoitavalla kaukolaukaisimella ohjattuna säännöllisin väliajoin, jolloin DeepSkyStacerissa riittää, kun merkitsee komeetan ensimmäiseen, viimeiseen sekä referenssikuvaan (joka on yleensä on kuva, joka on saanut eniten laatupisteitä). Tämän lisäksi kuvalista on järjestettävä kuvausajan mukaiseen järjestykseen (onnistuu parhaiten, kun kuvatiedostot nimeää sopivalla ohjelmalla päivämäärän ja kellonajan mukaan, esim. 20120928-202145.cr2, 20120928-202148.cr2...).

Näiden toimenpiteiden jälkeen ohjelma osaa laskea, kuinka paljon komeetta on liikkunut kuvien ottamisen välillä ja osaa kohdistaa komeetan paikalleen. Mikäli kuitenkin kuvien ottamisen välinen aika vaihtelee suuresti, ei kohdistus onnistu.


9. LINKKEJÄ

9.1. Sekalaiset tähtikuvauslinkit

9.2. Tähtikuvien käsittelyyn tarkoitettuja ohjelmia ja plug-ineja

9.3. Digikuvaus (yleinen)

 

 
© Marko Myllyniemi & Tähtikuvaus.info. Kaikki oikeudet pidätetään. All Rights Reserved.