Tähtitorni Tähtikuvaus.info  
   
Etusivu
Havaintolomake
Linkit
Kuvagalleria
Tähtikuvausartikkelit
Tähtikuvaus-FAQ

Revontulien valokuvaaminen

Revontulien kuvaaminen digikameralla ei oikeastaan eroa kovinkaan paljoa yleisestä tähtikuvauksesta. Aivan kuten tähtitaivaan kuvaamisessa, myös revontulien kuvaamisessa kamera kannattaa asentaa kolmijalan päälle ja suunnataan revontulinäytelmän suuntaan.

Kuvausvälineistö

Tärkeimpänä välineenä revontulien kuvaamiseen tarvitaan tietysti kamera, jonka valotusarvoja (aika, aukko, ISO) ja tarkennusta pystyy säätämään mahdollisimman pitkälle itse eli kamerassa mieluusti saisi olla mahdollisuus manuaalisiin (M) asetuksiin. Uudemmissa kameroissa on histogrammi, joka helpottaa valotuksen riittävyyden arviointia.

Yleensä järjestelmäkamera on paras vaihtoehto, sillä niissä on suurempi kenno kuin muissa digikameroissa ja niihin pystyy lisäksi vaihtamaan erilaisia objektiiveja. Kannattaa myös varmistaa, että kameran jalustakierre on metallia, sillä se kestää muovista paremmin kulutusta ja ennen kaikkea pakkasta.

Objektiivin olisi hyvä olla mahdollisimman laajakulmainen, sillä revontulet ovat usein hyvin laaja-alaisia näytelmiä. Kaikkein laaja-alaisimpiin revontulinäytelmiin kannattaa harkita jopa kalansilmäobjektiivin käyttöä.

Objektiivin olisi hyvä olla myöskin mahdollisimman valovoimainen, sillä useat revontulinäytelmät ovat varsin himmeitä, mutta toisaalta helposti myös nopealiikkeisiä, jolloin suuresta valovoimasta on hyötyä valotusaikojen pitämiseksi mahdollisimman lyhyinä. Mikäli joudutaan käyttämään pitkää valotusaikaa, nopealiikkeiset revontulet muuttuvat helposti vihertäväksi "massaksi", jossa ei ole minkäänlaista liikkeen tuntua. Objektiivin valovoima on sen suurempi, mitä pienempi on sen aukkosuhde. Siten esim. f/1.8 on huomattavasti valovoimaisempi kuin vaikkapa f/2.8 tai f/3.5 objektiivit.

Tukeva kamerajalusta on kameran ja objektiivin lisäksi tarpeellinen apuväline, koska valotusajat revontulia kuvatessa saattavat venyä useiden kymmenien sekuntien pituisiksi. Tavaratalojen neljänkympin "kamerajalustat" kannattaa suosiolla unohtaa, sillä ne eivät ole kovin tukevia raskaan järjestelmäkameran ja objektiivin alla. Kunnollisen kamerajalustan saa kameraliikkeestä ja sellaisesta kannattaa varautua pulittamaan jopa useampia satasia. Yökuvauksessa tärkeintä on nimenomaan jalustan tukevuus.

Edellämainittujen välineiden lisäksi kuvausvälineistöön olisi hyvä kuulua kaukolaukaisin, sillä se helpottaa tärähtämättömien kuvien aikaansaamista. Vaihtoehtoisesti voi käyttää kameran aikalaukaisinta, mikäli kamerasta sellainen mahdollisuus löytyy, mutta toisaalta se aiheuttaa pientä viivettä kuvausrytmiin.

Revontulien kuvaaminen

Revontulien kuvaaminen tapahtuu pääsääntöisesti siten, että kamera asetetaan jalustalle ja suunnataan kohti revontulinäytelmää. Kameran asetuksista valitaan sopiva aukko, herkkyys (ISO) ja valotusaika. Jos kamerassa on säädöt valkotasapainolle, se kannattaa asettaa päivänvalolle.

Aukko kannattaa säätää suurimmalle mahdolliselle (eli f-arvo pienin mahdollinen, digikameroissa usein f2.8). ISO-arvo kannattaa yleensä asettaa ISO400-ISO1600 välille riippuen hieman revontulinäytelmän kirkkaudestakin. Mikäli kuvista tulee liian tummia, ISO-arvoa kannattaa nostaa ja vastaavasti kuvien ylivalottuessa laskea.

Valotusaika riippuu useista eri tekijöistä, kuten kamerassa käytetyn objektiivin valovoimasta, käytetystä ISO-arvosta sekä revontulien kirkkaudesta ja liiketilasta. Valotusaika voi siten vaihdella noin 2-20 sekunnin välillä. Nopealiikkeisille revontulille voi valotusaikana kokeilla esim. yhdistelmää 2 sekuntia/ISO800, hitaammille taas jopa 15-30 sekuntia. Kaikkein kirkkaimmissa revontulinäytelmissä voi riittää jopa alle sekunnin valotusaika, mutta tällaiset näytelmät ovat yleensä varsin harvinaisia.

Revontulet
Revontulia voi kuvata jo usein digipokkarilla kuten tässä on tehty. Canon Ixus 50, käsivaralta autonkattoon tukien valotuksen ollessa 1s. ISO400.

Kannattaa myös huomioida sellainen seikka, että jo valmiiksi suuremmalla herkkyysasetuksella otettu kuva voi toisaalta olla parempilaatuinen kuin jos se olisi otettu pienellä herkkyysasetuksella ja siitä alettaisiin kuvankäsittelyohjelmalla kaivamaan kuvainformaatiota esiin. Näin etenkin jos kamera tallentaa kuvan JPEG-muotoisena, jolloin kuvaan aiheutuu jo muutenkin kuvainformaation häviötä (mahdollisuuksien mukaan kannattaisikin aina käyttää RAW-kuvausmuotoa, kun kuvataan öistä taivasta).

Mikäli kamerassa on kiinteä LCD-näyttö, kannattaisi se mahdollisuuksien mukaan kytkeä pois käytöstä, sillä se saattaa lämmittää kameraa ja siten lisätä kohinaa, joskin uudemmissa kameroissa kohinat on yleensä saatu melko hyvin hallintaan. Yleensä kameroissa on mahdollisuus saada kuva näkymään LCD-näytöllä kuvan ottamisen jälkeen pari sekuntia vaikka näyttö muuten olisi sammutettuna, ja tämä ominaisuus kannattaakin ottaa käyttöön, jolloin näkee heti onko kuva onnistunut.

Rengasmainen kuvio revontulikuvien keskellä?

Järjestelmäkameralla kuvaavan kannattaa ottaa objektiivin edessä mahdollisesti oleva UV-suodin (tai suojalasi) pois, sillä tasainen suotimen lasi yhdessä monokromaattisen revontulivalon kanssa saattaa aiheuttaa kuvan keskelle rengasmaisen interferenssikuvion.

Jälkikäsittelystä

Kaikesta huolimatta kuvista saattaa tulla varsin tummia ja voi vaikuttaa, ettei niissä näy revontulia ensinnäkään. Digikuvat ovat kuitenkin siitä mukavia, että tummistakin kuvista revontulet saa usein esille kuvankäsittelyohjelmassa säätämällä mm. toistokäyrää (curves), tasoja (levels) tai kuvan kirkkautta ja kontrastia säätämällä (säädöt on syytä tehdä käsin, sillä kuvankäsittelyohjelmien automaattiset toiminnot tuottavat kaikkea muuta kuin toivottua tulosta).

Myös revontulien värikylläisyys saattaa vaatia säätämistä eli yleensä värikylläisyyden (saturation) lisäämistä, mutta kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että siinäkään ei kannata kuitenkaan mennä liiallisuuksiin.

Revontulien värit

Revontulet syntyvät, kun Aurinkotuulen korkeaenergiset hiukkaset törmäävät yhteen Maan yläilmakehän atomien kanssa. Korkeaenergiset hiukkaset, yleensä elektronit, saattavat virittää neutraalin kaasun valenssielektronit, joiden viritystilan purkautuessa ne säteilevät fotoneja (valoa). Revontulien väri riippuu näistä kaasuatomeista ja niiden energiatiloista.

Revontulien vihreä väri syntyy yksiatomisesta hapesta (valon aallonpituus 557,7 nm) ja punainen molekylaarisesta hapesta (630,0 nm). Harvinainen sininen väri on peräisin ionisoituneesta typpimolekyylistä. Sinisiä revontulia saattaa näkyä yleensä ainoastaan kaikkein parhaimmissa näytelmissä maksimin vaiheilla tai sen jälkeen.

Valkoista väriä näkyy yleensä himmeissä revontulinäytelmissä, kun silmä ei kykene erottamaan mitään varsinaista väriä. Tällaiset revontulinäytelmät eivät juuri paljain silmin eroa yläpilvisyydestä, kunnes kamera paljastaa hehkun todellisen luonteen. Joskus, tosin hyvin harvoin, saattaa kirkkaissa revontulinäytelmissä valkoinen väri syntyä sopivista punaisen, sinisen ja vihreän yhdistelmistä. Samalla tavalla syntyy harvinainen keltainen sävy.

Revontuliennusteet ja muuta tietoa revontulista

 


 
© Marko Myllyniemi & Tähtikuvaus.info. Kaikki oikeudet pidätetään. All Rights Reserved.